Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Minä olen 18- vuotias tyttö, Espoosta. Asun tällähetkellä USAssa, Chicagon lähettyvillä, josta käsin yritän päivitellä tätä LCtä, kunhan kerkeän.

Tämä blogi seuraa Rawleyn suvun LC- haastetta, jonka pyrin pelaamaan aina kymmenenteen sukupolveen saakka. Saa nähdä, kuinka käykään!

Sivujen pohjana

27.05.2009 - 18:48

Noniin, kun kerran aloitin taas päivittämisen, niin miksei sitä päivittäisi heti perään? :D Eli tässä tulee yliopisto-osan toinen puolisko, joka on hyvin lyhyt, mutta kattaa kuitenkin kohtalaisen tärkeää asiaa. ( Eli ei :D) Eli nauttikaa!

Musiikki: Björk - Who Is It

Kurkataampas mitä Rawleyden kotitalossa on tapahtunut nuorten ollessa yliopistolla. Chris oli löytänyt Julyn karamellintekokoneen talon ullakolta. Sen avulla mies sai kehitettyä ruoanlaittotaitoaan ylennyksen toivossa ja nauttia uskomattoman hyvän makuisista suklaakaramelleistä.

Eräänä iltana epämääräinen hahmo hiiviskeli kohti Rawleyden taloa. Murtovaras!

Tälläkertaa tuho ei ollut aivan yhtä suuri kun aiemmalla kerralla, vaan poliisiauto oli miltein sekuntejen sisällä kaartanut pihalle!

Poliisin löydettyä varkaan syntyi autotallissa raju tappelu!

Se päättyi kuitenkin perheen kannalta edullisesti! Punapäinen poliisi iski päättäväisesti rosvon rautoihin, uhoten hänen pääsevänsä ulos vasta vuosien päästä.

Koko tämän ajan Chris oli vain uinunut sikeästi omassa vuoteessaan, täysin tietämättömänä talon toisella puolella tapahtuvasta tahtojen taistosta.

Vaikka Chris viihtyi yksin varsin hyvin, ei hän välillä voinut olla unohtamatta lapsiensa olevan yliopistolla. Tottuneena mies kattoi päivittäin pöytään useamman lautasen.

Vaikka Chris olikin välillä hieman hajamielinen, ei hän unohtanut soittaa lapsilleen vähintään kerran päivässä, kysellen niitä näitä yliopiston elämästä ja sen huvituksista.

Mauran ja Chrisin suhde jatkui yhä palavana.

Vaikka Chris rakastikin Mauraa, ei hän tahtonut tämän kanssa naimisiin. Yksi vaimo elämän aikana oli miehelle aivan tarpeeksi.

Syksy oli hiljalleen tullut Belladonna Coveen. Hovimestari sai tuntea tämän nahoissaan, kun yhtäkkiä hänen työntaakkansa kolminkertaistui kaikkien niiden lehtikasojen takia, jotka pihan koivupuut jättivät ympärilleen.

Chris oli löytänyt luovuutensa! Hän oli päättänyt ikuistaa tyttöystävänsä niin, että pystyisi katsomaan tätä päivittäin, vaikkei Maura asuisikaan talossa.

Mutta vaikka Maura ei virallisesti asunut talossa, vietti hän suurimman osan ajastaan siellä, mikä kävi hyvin Chrisille. Yksin asuminen suurperheelle tarkoitetussa talossa tuntui joskus kovin yksinäiseltä.

Eräänä päivänä erikoisen näköinen treffieukko ilmestyi perheen pihaan, jättäen jälkeensä taikalampun! Chris päätti kuitenkin säästää kolme toivomustaan myöhemmille sukupolville. Eihän sitä ikinä tiennyt, mitä tulevaisuudessa saattoikaan käydä!

Chris, joka oli aina suhtautunut velhouteensa varsin välinpitämättömäksi oli yhtäkkiä löytänyt uuden innostuksen keitosten keittelyyn. Miksiköhän..?

Keitos paljastui anti-aineeksi, joka parantaisi velhon kun velhon "kirouksestaan". Hieman epäröiden mies kulautti aineen kurkkuunsa...

...ja sai pian huomata itseään ympäröineen kimaltelun viimein hävinneen! Ilmeestään huolimatta mies oli helpottunut tästä tiedosta. Loputtomat, hieman pelokkaat katseet töissä ja kaupungilla olivat olleet liikaa miehelle. Nyt hänen pitäisi vain keksiä, kuinka selittää tämä Mauralle...

Sitten takaisin yliopistolle! Robin oli jo niin tottunut kampuksen omituiseen menoon, ettei edes asunnossa käyskentelevä maskotti-lehmä saanut herraa nostamaan katsettaan murokulhostaan.

Heathilla ja Judella oli tapana pelata erä shakkia pävittäin, mutta eräänä päivänä se, mitä Jude oli pelännyt, vihdoin tapahtui.
"Minne te menitte eilen? Näin taxin kaartavan pois pihasta", Heath sanoi tehdessään omaa siirtoaan, saaden perhoset lepattamaan Juden vatsassa.

"Me, tuota, kävimme kaupungilla sisarusporukalla", Jude vastasi mahdollisimman luontevasti, sanoen ympäripyöreästi. Eihän se ollut vale, hän ei vain kertonut koko totuutta.

Heath ei kuitenkaan ollut niin helposti huijattavissa. He olivat Juden kanssa seurustelleet teini-iästä saakka, ja siinä ajassa he olivat oppineet tuntemaan toisensa hyvin. Heatilta ei mennyt kauaakaan tajuta, että Jude salasi jotain. Hänen pitäisi vain saada toinen kertomaan, mitä.

Toisaalla Sadie oli päättänyt uudistaa ulkomuotooaan. Yliopistoelämä ei ollut alkuunkaan sellaista, mitä hän oli odottanut! Komeita poikia ei näkynyt missään, ja opiskelusta oli tullut pikemminkin taakka kuin etuoikeus. Niinpä Sadie oli päättänyt jättää yliopiston kesken, mutta ennen sitä hänen piti vielä tehdä jotain.

"Hei, BJ?" Sadie kysyi näppäiltyään oikean numeron, "Kiinnostaisiko sinua tulla vierailulle?" tyttö kysyi, saaden innokkaan vastauksen linjan toisesta päästä.

Hetkessä punapää olikin jo saapunut asuntolalle.

Sadien muodonmuutos oli ainakin BJ:n mielestä erittäin onnistunut.

Niin onnistunut, että hetken rupattelun jälkeen he kokivat ensimmäisen suudelmansa!

"Kuule BJ", Sadie aloitti hetken päästä, "Sitten kun minä muutan takaisin Belladonna Coveen, kai sinä tulet vierailulle uuteen asuntooni?" Hän uteli.

"Minä voin vaikka tulla asumaan asuntoosi!" BJ julisti, mikä sai Sadien hyppäämään tämän syliin onnellisena.

Samana iltapäivänä Jude ja Heath juttelivat niitänäitä, kunnes Heath yhtäkkiä yskäisi ja aloitti.
"Kuule Jude, olen miettinyt... Jos sinut valitaan perijäksi. Sehän tarkoittaa että sinun täytyy löytää itsellesi vaimo, eikö niin?"

"Heath", Jude sanoi, mutta Heath hiljensi hänet.
"Odota, että minä sanon sanottavani. Niin minä halusin vain sanoa, että jos sinut valitaan perijäksi, minä ymmärrän kyllä, että meidän pitää erota. Sinun onnellisuutesi on minulle tärkeintä", Heath sanoi.

Noiden sanojen jälkeen Jude tajusi, ettei pystyisi eroamaan Heathista. Maailmasta ei löytyisi toista samanlaista, eikä edes perijänä olo korvaisi sitä, mitä hän menettäisi Heathin mukana.
"Kuule", Jude sanoi, "Jos se siitä on kiinni, minä en ole perijä mistään hinnasta."

Muiden sisarusten kuherrellessa omien lemmittyjensä kanssa, Rob purki paineitaan kuntoilulaitteensa seurassa. Hän ei voinut tuntea oloaan hieman yksinäiseksi. Kaiken lisäksi hän ei saanut Viviania pois mielestään. Robin oli yrittänyt soittaa naiselle useamman kerran, mutta puhelu oli aina päätynyt vastaajaan.

Muutaman päivän päästä Sadie päätti vihdoin saaneensa tarpeekseensa yliopistolla oleskelusta ja pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti takaisin kaupunkiin.

Eräänä aamuna ovikellon pimputus herätti Robin kauneusuniltaan.

Tulijaksi paljastui Chris!

"Kuule Robin", Chris aloitti, "Minä olen päättänyt, että sinusta tulee Rawleyden suvun perijä!" Hän kertoi innoissaan.

"Mitä mitä?" Robin sanoi ja nosti kätensä vastustelevasti pystyyn. "Enhän minä voisi! Minä olen nuorin ja kaikkea! Entäpä Sadie tai Jude tai.."

"Älä huoli poika", Chris kuitenkin sanoi lohduttavasti, "Sinä käyt vallan mainiosti."

Samana päivänä Robin hivuttautui Juden seuraan tämän syödessä lounasta.
"Jude..." Robin aloitti epäröivästi, "Minusta on valittu perheen perijä."

"Sinusta?" Juden sanoi hieman ihmeissään mutta hymyili sitten onnellisena, "Onneksi olkoon pikkuveli!" Robin, joka oli odottanut mustasukkaista riitaa tai käsikähmää, tuijotti ihmeissään veljeään, joka vain nauroi veljensä hölmistyneelle ilmeelle.

Myöhemmin Robin päätti oman aikansa myös tulleen ja soitti itselleen taxin.

Sebastian ja Juden juoksivat pihalle hyvästelemään perheen nuorimmaisen, ennen kuin tämä lähti kohti uusia koettelemuksia!

Eli tässä hyvät naiset ja herrat on Rawleyden perheen kolmannen sukupolven perijä, Robin Rawley!

Tässä vielä lopuksi kuva kaikista kolmannen sukupolven edustajista!

Sanoja 962

Kuvia 48

Eli ensiosassa perehdymme tarkemmin miten Robinille sitten käykään. Näkeekö hän ikinä Viviania uudelleen? Löytääkö hän itselleen uuden ihastuksen? Saako neljäs sukupolvi alkunsa? Kaikki tämä ja paljon muuta ensiosassa!

 

jormelihimself kirjoitti 27.05.2009 - 20:22
EKA !!!

asiaan: tämä viimeinkin jaksoi/älysi/viitsi tulla kommaamaan. osa oli täysin samaa maata kuin muutkin aiemmat; täydellisiä :---).tykkään kovasti kijroitustyylistäsi + kuvistasi, jotka on hyvälaatuisia ja osaat ihanasti vaihdella kuvakulmia, joka tekee kuvista jännempiä :33. perijä on lempparini, jesh! ja mua rupes ihan hymyilyttämään toi Juden ja Heathin keskustelu, awwww.. <3
Cinnamon kirjoitti 27.05.2009 - 22:13
Ihana osa! Olen rakastunut tähän legacyyn! :D Kirjoitat todella hyvin! Viime osaa unohdin kommentoida, mutta luin nyt kummatkin putkeen. Jee Robinista tuli perijä! ^^ En malta odottaa uutta osaa. ;) Ensi viikolla ei voi päivystää tätä, kun olen rippileirillä. :D
 kirjoitti 28.05.2009 - 14:53
Hyvä osa.valitsit mun mielest just oikeen tyypin perijäks eli Robinin.Aiotko hankkia Sims 3:sen,jos hankit nii tää ei varmaa sitte enää jatku?
sufita kirjoitti 28.05.2009 - 18:33
Ihana uusi osa! Minun piti lukea tämä jo eilen, mutta en sitten ehtinyt. Robin on juuri oikea perijäksi :)
paperitahra kirjoitti 28.05.2009 - 20:07
Kiitos paljon taas kommenteista, te teette kirjoittamisesta todellakin sen arvoista. Tässähän ihan punastuu ;)
Mutta siis minulla itselläni EI ole vielä vähään aikaan aikomuksessa ostaa the sims 3:sta, joten Rawleyt jatkavat eloaan takuuvarmasti! Syynä tähän on se, että minun läppärini on Amerikkalainen, joten se varmasti pyörittäisi täältä ostettua peliä MUTTA jos myöhemmin Suomessa tahdon asentaa sen pöytäkoneelleni, se ei sitten enää toimikkaan. Eli minun pitää ensin kerätä rahat uuteen pöytäkoneeseen ja sitten miettiä, josko ostaisin The Sims 3:n. :)
morjens  kirjoitti 30.05.2009 - 16:43
Ihana osa! Robin on hyvä perijä, ja toivottavasti Juden ja Heathin suhde kestää ikuisesti =) Ja hyvä, että tää jatkuu!
Jatkoa odottelen innolla :DD
kiti kirjoitti 31.05.2009 - 21:29
Robin oli mun mielestä paras vaihtoehto perijäksi, Judea ja Heathia ei yksinkertaisesti saa erottaa, ovat niin suloisia :3 käyn joka ilta kattoon et onko tullut uutta osaa, joten mut kai voi laskea lukijaksi :D
MMOII kirjoitti 03.06.2009 - 16:05
Kiva tää! Löysin vasta vähän aikaa sitten ja nyt olen lukenu kaikki osat ni päätin sit jotain sanoa. Jään seuraamaan varmasti ja toivon pian jatkoa! :)
Gally kirjoitti 07.06.2009 - 00:57
Ihana osa. Mistä Juden lasit, todella ihanat :D
Maitokahvi kirjoitti 17.06.2009 - 20:42
Ihana osa jälleen! Kuten aina ;) Kirahvinheimo loppui pelin sanottua itsensä irti, aloitin tietty uuden ja pyytäisin, että voisitko poistaa Kirahvinheimon ja laittaa sen tilalle uuden legacyni Peipposen? :) Kiitän etukäteen.
Cinnamon kirjoitti 16.07.2009 - 22:48
Tämä on törkeää hiillostusta, mutta haluaisin udella millos jatkoa olisi tulossa? ^^ Legacysi on niin ihana. :)
sonssu kirjoitti 24.07.2009 - 00:53
Moi! sulla on ihana legacy<3 voisitko laittaa linkin http://lcrichie.vuodatus.net/ !
Sureni kirjoitti 27.07.2009 - 16:41
Kiva osa! Linkitätkö? Vastaa sivulleni!
paperitahra kirjoitti 07.08.2009 - 17:59
Kiitos kaikista kommenteista, jatkoa on kyllä tulossa, vaikka minulla onkin pienoinen ongelma. Nimittäin vuodatus ei ole antanut minun kirjautua sisään viimeiseen kuukauteen. En tiedä, olenko unohtanut salasanani vai mistä asia johtuu :D Mutta yritän korjata sitä parhaani mukaan.

Kaikki linkitykset käyvät!
babam kirjoitti 20.09.2009 - 19:36
Onko jatkoa vielä tulossa..?
LolPop kirjoitti 13.10.2009 - 22:31
Tuleex sitä jatkoo :OO
jaijai kirjoitti 15.10.2009 - 20:16
Ihanan söpön mahtavan hyvän ja ties minkä ihanan paras lc!!! Löysin tän joskus mut sit taas kadotin ja nyt löysin uudestaan arvaa olenkos iloinen :)??? käykö linkitys?
paperitahra kirjoitti 17.10.2009 - 20:04
Jatkoa EI OLE enää tulossa. Vuodatus kun ei annan minun kirjautua enää sisään jostain syystä = en pysty kirjoittamaan uusia osia.
Joten Rawleyt ovat näillä näkemin päässeet loppuunsa. :(
discount video games kirjoitti 18.11.2011 - 09:44
Your blog is very informative. However, it is quite difficult, but the task of position and experience to serve and teach me to process and make it easier and manageable. I thank the author of this beautiful message. This is a great read for me to admit that you are one of the best bloggers I saw.Thanks blogs for publishing this informative article.
window cleaning pole kirjoitti 23.11.2011 - 08:12
I use the internet and I'm happy with a lot, and it is why I know blogging. Well ... surrounded by all the online blog post is not the originality of what I found yours.Just update a lot of useful information, so that a reader like me could come back again and again.
social media company  kirjoitti 09.12.2011 - 07:57
Visit to research my definition essays on various blogs. I have found your blog very useful. It really is a beautiful and useful piece of information. Thank you for the article and a source of inspiration. I love the work went into making the post. Content, keep up the good work will be sure to tell friends about my blog.
flowers to pakistan kirjoitti 07.01.2012 - 07:43
Votre blog est très instructive. Cependant, il est en difficile, mais la monitor de la position et L'experience pour servir et Enseigne-Moi de Traiter et de rendre plus facile et Gérable. Je Remercie L auteur de ce Beau message. C'est une excellent lecture pour moi D' Admettre que vous êtes L saw ' un Meilleurs blogger, je Blogs.Dank casting publient cet article informative.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code