Tervetuloa LC Rawleyn toisen osan pariin! En nyt ala mitään hurjia puheita pitämään, kuin että lue toki, kun olet jo tänne asti päässyt. Kommentointi olisi mukavaa, ja jos tulee kysymyksiä esim. ladatuista, niitäkin voi tuonne kommentteihin laittaa, ja vastaan niihin parhaimman kykyni mukaan. :) Sitten osan pariin!

Musiikki: ABBA - Lay All Your Love On Me

21.jpg

Belladonna Coven oli syksyn tullessa vallannut huumaava jalkapallovillitys. Julyn ja Pongin talon ohitse kulki useaan otteeseen innokkaita, puolipukeisia jalkapallofaneja. July tietenkin otti tästä kaiken mahdollisen ilon irti. Hän oli huomannut haluavansa tutustua mahdollisimman moneen simiin elämänsä aikana, kuin vain mahdollista ja yritti nyt toteuttaa tätä haluaan.

22.jpg

Usein näiden hieman erikoisesti pukeutuvien hahmojen takaa paljastui ystävällisiä simejä, jotka ilolla ottivat vastaan kauniin Julyn jututteluyritykset. Mutta Julylla oli mielessään myös jotain muutakin, kuin vain uusien simien tapaaminen. Hän oli jo kihlautumisestaan saakka haaveillut suurista hääjuhlista, ja niiden toteuttamiseen tarvittaisiin mahdollisimman suuri kaveriporukka kuin vain mahdollista.

23.jpg

Pongilla oli hieman vaikeuksia ymmärtää kihlattunsa villitystä näihin puolipukeutuneisiin miehiin. Hän yritti kohteliaasti ruokapöydässä jututtaa Kentiksi esittäytynyttä herraa, muttei millään voinut olla mielensä perukoilla miettimättä, oliko hän sittenhään tarpeeksi Julylle.

25.jpg

July ei voinut olla huomaamatta Pongin Kenttiin luomia happamia katseita, joten hän illan tullen riensi vakuuttelemaan, että blondi oli kaikki mitä hän tarvitsi.

24.jpg

Samaan aikaan July kohosi urallaan. Hän oli jo saanut ylennyksen pikaruokalan vuoropäälliköksi, mikä ei kaikkien mielestä olisi ollut mikään suuri edistysasken, mutta Julylle se merkitsi paljon. Pienikin edistys oli edisys, joka ajan mittaan johtaisi hänet julkkiskokin asemaan!

26.jpg

Eräänä vapaapäivänään July heräsi ovikellon tiuhaan pimputtamiseen. Sosiaalisena ihmisenä July riensi ovelle, mutta tunsi huonon olon vellovan vatsassaan, kun hän näki, kuka tulija oli. Se oli se sama punapää, joka oli soitellut hänelle erään baari-illan jälkeen!

27.jpg

Mutta punapää- jonka nimen July muisti olevan BJ- ei ollut yksin. Tästä helpottuneena July päätti tervehtiä tulokkaita. Mikä ei häntä tappanut varmasti vahvistaisi. Ja kaiken lisäksi tähän olisi mahtava tilaisuus saada uusia ystäviä!

28.jpg

Punatukkainen tyttö, joka esittäytyi Ivyksi, oli hiljainen tapaus. July yritti jutella niitä näitä tytön kanssa, mutta tämä tyytyi vain tuijottamaan vastaukseksi.

29.jpg

BJ oli kuitenkin oma, vanha itsensä. Hieman mukavempi versio vain. Kun jutustelu näytti etenevän leppoisasti, Julyn oli pakko myöntää miehelle, kuinka tämän puhelinsoitto oli pelästyttänyt hänet. BJ tyytyi vain nauramaan vastaukseksi.

”Minun oli tarkoitus vain leikkiä kanssasi. Anteeksi jos käyttäydyin kuin mikäkin ahdistelija”, BJ sanoi sitten irvistäen.

211-1.jpg

Seuraavana aamuna Julylla oli aihetta hymyyn. Talven ensilumi leijaili hitaasti maahan, joka muistutti Julya siitä, että hänen ja Pongin kihlauksesta oli jo miltein puolivuotta! Aika tuntui lentävän kuin siivillä! Kaiken lisäksi hän oli saanut edellisenä iltana ylennyksen, ja toimi nyt erään ravintolan isäntänä. Hänen tehtävänään oli johdattaa vieraat pöytiinsä, kirjata varauksia ja hymyillä kauniisti. Tämä uusi työnkuva taatusti voitti McDonaldsin työtekijänä olon!

212-1.jpg

Jopa Pong oli innostunut luomaan uusia ystävyyssuhteita, kun July oli kertonut hänelle suuresta hääunelmastaan. Pong ei sitä itselleen myöntänyt, mutta hän oli aina ollut hieman rahan perään ja ajatus siitä, että hän voisi yleneä musiikkiuralla ja siitä saadulla rahalla tarjota Julylle unelmiensa häät tuntui vastustamattomalta.

213-1.jpg

Suurimmat osat päivistä tuntuivat menevän ystävien kanssa hengailuun, sekä arkkitehtuurista jutteluun. Pong etenkin otti tällaisen aiheen vakavasti ja miltein säikäytti muutaman naapurin agressiivisilla kommenteillaan.

214-1.jpg

Eräänä aamuyönä July sai herätä todelliseen yllätykseen. Hän oli raskaana! Hän oli jo pidemmän aikaa voinut huonosti aamuisin, mutta oli luullut sen johtuvan vain huonoista ruokatottumuksista.

215-1.jpg

Hiljaa, Pongin selän takana hän jättäytyi raskauslomalle. Hän ei tiennyt, kuinka kertoisi tämän uutisen kihlatulleen. Pong kun tuntui olevan aina niin tarkka raha-asioissa. Heillä oli kummallakin kohtalaisen huonopalkkainen työ, joten heidän heikot varansa tuskin riittivät heille itselleenkään. Saati sitten kolmannelle ruokittavalle suulle!

216-1.jpg

Suurin osa Julyn päivistä tuntui kuluvan vain tämän tilanteen miettimiseen. Hän ei vain saanut sitä mielestään, saati sitten kerrottua siitä Pongille.

217-1.jpg

Julyn murehtiminen tuntui vaikuttavan hänen elämänsä jokaisella alueella. Yhtäkkiä hänen kokkaustaitonsa olivat huonommat, kuin yleensä, eikä hän millään jaksanut keskittyä edes ystäviensä kanssa puhumiseen.

218-1.jpg

Kun July huomasi vatsansa jälleen kasvaneen, hän tiesi, että nyt olisi vihdoin aika kertoa Pongille. Tätä salaisuutta hän ei voisi enää kauempaa piilotella.

219-1.jpg

”Kulta? Minulla on jotain kerrottavaa”, July aloitti eräänä pilvisenä lauantaiaamuna, mutta hänen ei täytynyt jatkaa sen enempää.

”Sinä olet raskaana”, Pong totesi, ja kauhaisi hedelmäjugurttia suuhunsa, saaden Julyn hämmilleen.

”Kuinka sinä tiesit?” July kysyi niin hämmästyneellä äänellä, että sai Pongin nauramaan.

”Jos sinä luulet, ettei sinun yökkäilysi ole herättänyt minua joka aamu, olet väärässä. Ja koska minä pesen osan pyykeistämme, et voi olettaa, ettenkö ole huomannut, että sinun vaatekokosi on kolminkertaistunut näiden muutaman kuukauden aikana”, Pong selitti, mikä sai Julyn punastumaan.

”Älä hätäile kulta, kaikki on hyvin”, Pong vielä lisäsi, ”Laita jotain kaunista tänään päälle, haluan viedä sinut jonnekkin.”

221-1.jpg

July, joka oli aivan hämillään Pongin mysteerisistä sanoista, sai huomata, ettei mies paljastanut aikomuksiaan sitten millään. Julyn loputtomia kysymyksiä välttääkseen Pong uppoutui uuden kitarasettinsä maailmaan, eikä July voinut muuta kuin luovuttaa ja miehen sanojen kannustamana laittaa jotain nättiä päälleen.

223-1.jpg

Kuuden aikaa talon pihaan oli kaartanut kiljuvan keltainen taksi. July ei voinut sitten millään miettiä, josko Pong aikoisi kosia häntä... hehän olivat kuitenkin saamassa ensimmäisen lapsensa!

224-1.jpg

Ravintola, jonka eteen taksi pysähtyi, ei kuitenkaan missään mielessä täyttänyt Julyn kuvitelmaa romanttisesta paikasta. Kyseessä oli ruokala, joka oli sisustettu 50-luvun tyyliin ja jonka lista oli kuulemansa mukaan hyvä, mutta halpa.

225-1.jpg

July ei voinut uskoa, että Pong oli tuonut hänet tällaiseen paikkaan kosiakseen häntä! Jopa paikan tarkoilija oli äänekäs ja ärsyttävä. Viimeistään siinä vaiheessa naisen kaikki kuvitelmat romanttisesta illallisesta olivat huuhtoutuneet pois.

226-1.jpg

July tuijotti äkäisenä Pongia, joka yritti parhaansa mukaan keskittyä ravintolan ruokalistaan. Kaiken lisäksi hänelle oli tullut hyvin ylipukeutunut olo kaikkien näiden arkipäiväisten ihmisten keskellä, eikä hän voinut millään olla huomaamatta kaikkia niitä katseita, joita heidän pukunsa saivat osakseen.

227-1.jpg

Pian mies kuitenkin huomasi kihlattunsa ärtymyksen.

”July. Minä tiedän mitä sinä odotat minulta, mutta... minä en halua mennä naimisiin.”

228-1.jpg

”Mitä?!” July sanoi uskomatta kuulemaansa. ”Tarkoitatko sinä että...” July oli jo jatkamassa vihaisena, mutta Pong vaimensi tämän yhdellä käden liikkeellä.

”Anna minun selittää itseni. Minä en halua mennä naimisiin. Vielä.”

229-1.jpg

”Minä tiedän, kuinka paljon sinä haluaisit suuret hääjuhlat, enkä tahtoisi sinun jäävän niistä paitsi mistään hinnasta. Joten ehdottaisin, että antaisimme pienokaisemme syntyä ensiksi, ja sitten vasta alkaa suunnittelemaan naimisiin menoa. Sinun pitää saada levätäkkin välillä”, Pong sanoi, ja July tunsi sydämensä pakahtuvan rakkaudesta tätä miestä kohtaan.

230-1.jpg

”Minä rakastan sinua”, July sanoi, mutta jatkoi sitten, ”mutta älä enää ikinä säikäytä minua tuollatavalla!”

231-1.jpg

Aamuyöllä Pong sai herätä Julyn huutoihin. Synnytys oli alkanut!

232-1.jpg

Muutaman tunnin päästä parin käsivarsilla lepäsi kaunis, pieni poikalapsi!

233-1.jpg

Seuraavien viikkojen aikana nuoret vanhemmat saivat tutustua vanhemmuuden hyviin, sekä huonoihin puoliin. Poika, joka oli ristitty Chris Rawleyksi, oli kaikin tavoin ihana poikavauva, mutta päätti vaatia huomiota aina tahtonsa mukaan. Päivästä tai kellonajasta riippumatta.

234-1.jpg

Vähitellen uuden perheen arki kuitenkin vakiintui. July ja Pong ottivat tavaksi viettää aikaa lukemalla, sekä juttelemalla läpi päivän tapahtumat, ennen nukkumaan menoa. Pong oli kovalla vauhdilla uppoutunut työhönsä, joka oli noussut erittäin korkealle hänen tärkeyslistallaan uusen poikansa sekä vaimonsa rinnalle. Hän työskenteli tällähetkellä roudarina musiikkiuralla.

235-1.jpg

Chris oli ihastuttava tapaus, aina hymyssä suin. Hän oli perinyt selvästi äitinsä piirteet. Vaaleat hiukset, mutta tummat, syvän ruskeat silmät.

236-1.jpg

Eräänä aamuna, kun Pong oli syömässä aamupalaa hän päätti, että tämä päivä tulisi olemaan heidän hääpäivänsä. Hän oli kuunnellut Julyn puhetta unelmiensa häistä jo niin kauan, että tiesi tämän haluavan menevän naimisiin ulkona. Talvi oli jo uhkaavasti lähellä, joten Pong päätti saada asian pois päiväjärjestyksestä, ennen kuin he joutuisivat odottamaan toiset puoli vuotta, jotta pääsisivät naimisiin.

237-1.jpg

Iltapäivällä July saapui kotiin täysin tietämättömänä, mikä häntä siellä tulisi odottamaan.

238-1.jpg

Julyn astuttua sisään, Pong oli jo häntä vastassa komea puku päällään.

”Mitäs erikoista tänään tapahtuu?” hän kysyi hieman ihmeissään, kun Pong kaappasi hänet syleilyynsä.

”Tänään rakkaani, me menemme naimisiin”, Pong vastasi, mikä sai Julyn aivan sanattomaksi.

239-1.jpg

Ennen kuin July huomasikaan, hän oli jo hääpuvussaan, tarkastamassa vielä ulkonäköään ennen vieraiden saapumista. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta, keitä oli kutsuttu, mikä sai hänet tuntemaan olonsa hieman kiusaantuneeksi. Mitä, jos hän ei tuntenut ketään?

240.jpg

'Nyt sitä sitten mennään', July ajatteli vielä kerran mielessään, soi itselleen rohkaisevan hymyn ja riensi avaamaan ovea ensimmäisille vieraille.

241.jpg

Julyn pelot vieraista tuntuivat olevan aivan turhia. Pong oli jopa kutsunut paikalle Bjn, joka oli ilossamielien saapunut paikalle.

”July, sinä menet naimisiin!” BJ kiljaisi ensimmäisenä sanomisinaan tyttömäisesti, mikä sai Julyn nauramaan. Hän ei edes tarvitsisi morsiusneitoa, kun hänellä oli BJ ystävänään.
”Niinpä, outoa eikö!?” July vastasi miehen ääntä imitoiden tälle takaisin.

242.jpg

Tuttujen vieraiden joukossa oli myös muutama tuntematonkin. Eräs tyrmäävä brunette osottautui Pongin hyväksi ystäväksi, joka innostui kertomaan Julylle tarinaa, kuinka Pong oli saanut lisänimensä lukioaikoinaan.

243.jpg

Koska perheellä ei ollut paljoakaan rahaa, saivat juhlavieraat nauttia ruoaksi Pongin kokkaamaa kinkkusalaattia, joka kaikesta huolimatta näytti uppoavan hyviin suihin nopeammin, kuin mitä olisi uskonut. Jostainsyystä Kent oli ilmaantunut paikalle arkisessa asussaan, mikä ei tosin pahemmin näyttänyt haittaavan pariskuntaa, niin kiintyneesti he katsoivat vain toisiaan.

244.jpg

Ennen itse seremoniaa, vieraat päättivät parantaa tunnelmaa joukkotanssilla. July katsoi hieman hämmentyneenä vieraiden tanssimista...

245.jpg

...mutta liittyi hetken päästä itsekkin mukaan. Hän tosin sai osakseen huvittuneita vilkauksia vierailtaan, jota hän ei tosin itse noin tanssin huumassa huomannut.

246.jpg

Ilta päättyi itse seremoniaan, joka pidettiin viileällä ja jo hieman pakastuneella nurmella, aivan perheen talon vierssä.

248.jpg

 

”Minä, Peter Walton otan sinut, July Rawleyn vaimokseni... plaa plaa plaa”

 

247.jpg

 

 

Julylta meinasi melkein kokonaan mennä ohitse Pongin loppupuhe, niin tyrmääntynyt hän oli saadessaan kuulla miehen oikean nimen. Hän olisi mieluusti kommentoinut asiaa miehelle, mutta pääti pitää asian omana tietonaan, sillä olisihan se vieraistakin ollut hieman outoa, jos July olisi mennyt naimisiin miehen kanssa, jonka oikeaa nimeä hän ei tiennyt. July sujautti sormuksen miehen sormeen samalla, kun lausui oman valansa.

249.jpg

Nyt July ja Pong olivat virallisesti naimisissa! Pariskunta oli sopinut Pongin ottavan Julyn sukunimen omakseen, vaikkei miehen omassa nimessä mitään erikoista ollutkaan. Julyn sukunimi vain tuntui toimivan paremmin pariskunnan kohdalla.

250.jpg

Yleisö taputti kohteliaana ja hymyissä suin parin onnelle, mutta jostain syystä eturivissä oli kaksi tyhjää paikkaa.

251.jpg

Nämä paikat kuuluivat BJlle sekä Kentille, joka olivat aivan tanssinsa huumassa unohtaneet koko vihkiseremonian.

252.jpg

Illalla, vieraitten lähdettyä pariskunta sai nauttia aviollisista oikeuksistaan aivan kahden kesken.

253.jpg

Seuraavana aamuna July sai ihmeekseen huomata olevansa jälleen raskaana. Häät todellakin jäivät aivan viimetippaan, mutta ainakaan hän ei ollut näyttänyt valaalta häämekossaan.

254.jpg

Raskauden mukana tuli myös jälleen loputon pahoinvointi. Aivan liian useana aamuna July joutui tekemään tuttavuutta WC-pöntön kanssa aina keskiyöstä auringon nousuun.

255.jpg

Ashlee- postelijooni pimputti aamulla ovikelloa, kiittääkseen Julyä mahtavista hääjuhlista. July meni ihan hämilleen ja vakuutteli ilon olevan hänen puolellaan. Hän oli todella kiitollinen, että tyttö oli saapunut paikalle kaikkien muiden kutsuttujen (ja ei kutsuttujen) vieraiden tavoin.

256.jpg

Aika tuntui kuluvan kuin siivillä, sillä pian oli jo Chrisin nelivuotis syntymäpäivät. Pong oli tapansa mukaan töissä, mutta July vietti juhlaa kolmin poikansa sekä synttärikakun kanssa.

257.jpg

Chrisistä kasvoi juuri sellainen taapero, kun hän oli ollut vauvanakin. Aina hymyissä suin! Hänen luonteensa paljastui pian olevan erittäin aktiivinen ja menevä, vaikka poika tuntuikin pitävän enemmän hieman vakavemmista leikeistä, kuten kirjojen lukemisesta tai uusien taitojen oppimisesta.

258.jpg

Pienen stailauksen jälkeen poika sai tutustua hänen huoneensa leluvalikoimaan, jonka July oli hänelle ostanut jo etukäteen, jotta pojalla olisi kasvettuaan kaikki tarvittava.

259.jpg

Pong ei voinut tuntematta oloaan hieman huonoksi, ollessaan niin vähän kotona perheensä kanssa. Iltaisin kotiin tullessaan tai viimeistään aamulla hän meni Chrisin huoneeseen suukottamaan poikaansa, joka otti isänsä hellyyden osoitukset onnellisena vastaan.

260.jpg

Töissäkäynnin lisäksi, Pong oli tullut pakkomielteiseksi uusien ystävien hankkimisesta, sekä taitojen kartuttamisesta. Kilpailuhenkisen shakkimatsin parissa yhdistyi hyvin nämä kummatkin. Pian ylennyt olisi hänen, siitä mies oli varma!

261.jpg

Julykin oppi tuntemaan Pongin ystävät, jotka kävivät kylässä useaan otteeseen. Kun Pongin kilpailuhenkisyys lähti käsistä, ystävät yleensä siirtyivät hiljakseen keittiöön syömään ja juttelemaan Julyn kanssa, joka otti seuran aina iloisena vastaan.

262.jpg

Ei mennyt kauaakaan, kun Julyn vasta oli jo entistä suurempi. Ei menisi enää pitkään, kunnes olisi jo synnytyksen aika.

263.jpg

July, joka ei raskauden aikana jaksanut poistua talosta sen pidemmälle, kuin postia hakemaan, joutui etsiä uusia tapoja saada ystäviä. Eräänä päivänä hän löysi tiensä erääseen chattiin, jossa hän jutteli monenkin lupaavan tuntuisen ihmisen kanssa elämän murheista sekä onnista.

264.jpg

Kaiken tämän lisäksi, July yritti parhaansa mukaan pitää huolen siitä, että Chris oppi kaiken tarpeellisen elämäänsä varten. Poikaa ei kuitenkaan liiemmin jaksanut kiinnostaa opetella puhumaan, kun hän sai niin hyvin tahtonsa lävitse kiljumallakin.

265.jpg

Eräänä päivänä tapahtui jotain kummaa. Pong tuli töistä kotiin erään ystävänsä kanssa, joka näytti huomattavasti häneltä itseltään. July oli hieman kauhuissaan tästä yhdennäköisyydestä, mutta parivaljakon hetken jututtamisen jälkeen paljastuikin, että bändi, jonka roudareina miehet toimivat, tahtoivat kaikkien työntekijöidensä noudattavan samaa tyyliä sekä pukukoodia. Kyseessä oli kuulemma uusimman albumin teema, jolla oli totain tekemistä kloonien kanssa. July ei voinut olla ajattelematta näiden sääntöjen olevan hieman outoja, mutta antoi kuitenkin asian olla olkiaan kohauttaen. Ei miehistä aina ottanut selvää.

266.jpg

July ei voinut sille mitään, mutta hänen elämänrytminsä oli kääntynyt aivan päänlaelleen raskaudensa myötä. Hän huomasi herävänsä seitsemänaikaan illalla vain taas mennäkseen nukkumaan samoihin aikoihin, kun Pong lähti töihin.

267.jpg

Erääseen aikaan aamuyöstä July tunsi synnytyksensä alkaneen.

”POOOOOOOOOOOOONNNNNNNNNNNNNGGGGGGGGGGGG!!!!!” hän kiljui, mutta turhaan. Mies oli kilometrien päässä työpaikallaan juuri lopettelemassa erästä keikkaansa.

268.jpg

Kaunis, vihreä silmäinen tyttölapsi liittyi Rawleyn perheeseen muutamaan tuntia myöhemmin. Hänet nimettiin Kaylee Rawleyksi.

269.jpg

Nyt, kun raskaus ei enää verottanut Julya kuten ennen, hänellä oli vihdoin aikaa opettaa perheen esikoiselle kaikki loput tarvittavat taidot, jotta tämä olisi valmis lapsuuden leikkeihin.

270.jpg

Kaylee oli suloinen vauva. Vaikka tyttö olisikin ollut yksin huoneessa, pystyi hänen raikuvan jokeltelunsa kuulemaan aina alakerran huoneisiin saakka.

271.jpg

Vihdoin ja viimein Pong Rawley saapui kotiin hymyissä suin. Hän oli jo pitkään työskennellyt back stagella muiden roudareiden tapaan, mutta nyt hänen lahjansa oli huomattu. Muutaman sopimuksen täyttämisen sekä neuvotteluiden jälkeen hän saapui kotiin nyt erään tunnetun levy-yhtiön studioartistina!

272.jpg

Tämän kunniaksi Pong innostui soittamaan muutaman omista kappaleistaan vaimonsa sekä kahden lapsensa iloksi. Edes olohuoneen hellyyttävän värinen tapetti ei saanut Pongin egoa alas. Hänestä tulisi vielä rocktähti!

273.jpg

Työpaikan ulkopuolella Pongilla oli lajapäin muitakin askareita tehtävänään, kuin vain kitaran soitto. Hän joutui Julyn käskytyksestä huolehtimaan kaikista talon mekaanisista pulmista...

274.jpg

...sekä lasten hoidosta, kunhan hänellä vain aikaa riitti.

275.jpg

Eräänä sunnuntaiaamuna tapahtui jotain, jonka koko perhe oli unohtanut. Chris Rawleyn oli nimittäin aika kasvaa lapseksi!

276.jpg

Hänestä kasvoi veikeä ja hyvin paljon äitiään muistuttava poika, joka kaikesta päätellen RAKASTI avaruusaluksia sekä ufo-tarinoita.

277.jpg

Chris rakasti myös jotain muutakin, nimittäin hyppynarulla hyppimistä, ja hän viettikin ulkona tunteja hyppien ja raikkaasta ilmasta nauttien. Hän ei millään suostunut tulemaan takaisin sisätiloihin, paitsi siinä vaiheessa, kun July uhkasi häntä kotiarestilla.

 

Sanoja 2247
Kuvia 77