July

Tervetuloa lukemaan Rawleyn suvun legacyä. Tämä on jo kolmas aloittamani legacy, mutta pakko sanoa, että tämä on jo alusta saakka varastanut sydämeni. Päivityksiä tulee olemaan sen minkä kerkeää, pyrin kuitenkin päivittämään vähintään kerran tai kaksi kuukaudessa.

Sitten lukemaan! Kommentteja (niin hyviä, kuin huonojakin) olisi mahtava saada, niin tiedän missä minulla olisi parantamisen varaa.

Kiitos ja kumarrus!

Musiikki: The Pipettes - July

Tarinamme alkaa siitä, kun vuoden 1987 syyskuussa Suzanne ja Jacob Rawley päättivät aloittaa yhteisen elämänsä. He eivät kumpikaan tienanneet paljoa rahaa, mutta he päättivät yhteistuumin selvitä kaikista vaikeuksista.

Vuoden päästä heidän perhettään oli lisätty yhdellä hengellä. July Rawley oli vanhempiensa silmäterä, ja ainokainen. Vaikka Julylta löytyi temperamenttia- joskus liikaakin- Suzanne ja Jacob eivät malttaneet olla poissa tyttärensä seurasta.

Pariskunta oli yrittänyt jo jonkin aikaa saada toista lasta, mutta heitä ei ollut siten siunattu. Etenkin Suzannelle tämä oli paha kolaus, mutta hän yritti iloita parhaansa mukaan Julysta.

Vuodet vierivät, ja Julysta kasvoi reipas, mutta tarkaan vahdittu tyttö. Hän ei kuitenkaan voinut olla välillä tuntematta oloaan yksinäiseksi. July oli vanhempiensa silmäterä, eikä etenkään Suzanne kaikessa tiukkapipoisuudessaan tahtonut päästää tyttöä näköpiiristään, edes naapuritontin leikkikentälle.

Valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin tuntui loppuvan myös Rawleyden avioliitto. July oli jo vuosien kuluessa oppinut sulkemaan korvansa ja silmänsä kaikelta niiltä riidoilta, jotka hänen vanhempansa kävivät lävitse, puhumattakaan niistä, jotka hän itse joutui vanhempiensa kanssa käymään. Julyn kuuteentoista ikävuoteen mennessä Jacob oli jo muuttanut pois kotoa avioeropapereiden kera, joten July joutui viettämään loput teinivuosistaan kaksin äitinsä kanssa.

Päivää ennen kun July olisi täyttänyt 20 hän löysi kotiin tulleensa olohuoneesta hyvin epämiellyttävän näyn. Suzanne oli löytänyt itselleen vuosia häntä nuoremman rakastajan.
”July kulta, me aiomme mennä naimisiin!” Suzanne selitti äimistyneelle tyttärelleensä, mutta tämä oli saanut tarpeekseen.

Vuosien katkeruus, riidat sekä Julyn rajoitettu elämä ottivat vihdoin tytöstä vallan, joka siltä istumalta soitti itselleen taksin.

”Nyt riitti”, July vielä tilitti äidilleen, ennen kuin hyppäsi taksin kyytiin.

Hän oli jo pitkään suunnitellut pois muuttamista, mutta Suzannen pakkomielle hänen hallitemisestaan oli estänyt häntä lähtemästä. Nyt hän oli kuitenkin vapaa, kuin taivaan lintu. Hänellä oli jo kaupunkikin tiedossa.
”Ajaisitko Belladonna Coveen, kiitos”, July pyysi kuskilta. Kyseinen kaupunki oli kohtalaisen uusi, yhä kasvava kaupunki, mutta sieltä kuulemma löytyi kaikkea kattavasti työpaikoista, kulttuuriin ja muihin palveluihin. Asunnon löytäminen tuskin olisi kauhean vaikeaa.

Tässä asiassa July oli kuitenkin väärässä. Ainoa vapaana ollut asuinpaikka sattui olemaan jättimäinen tontti, jonka hän joutui ilman muuta vaihtoehtoa itselleen ostamaan. Hänellä oli vielä jonkin verran säästöjään jäljellä, joten hän soitti prepaid puhelimensa viimeisillä minuuteilla paikalle rakennusmiehet, jotka saattaisivat saada hänelle jotain asuttavan oloista aikaiseksi.

Lopputulos ei ollut hääppöinen. Vaalea tiilimökki tuntui kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan enemmän kodilta, kuin Julyn aiempi oli ikinä tuntunut.

Vapautuneena hän heittäytyi uudelle kuistilleen ja katseli taivaalle, haaveillen suuria haaveita. Hän oli aina toivonut olevansa joku päivä julkkiskokki, jolla olisi oma televisio show, ja jota kutsuttaisiin ympärimaailmaa kokkaamaan ruhtinaallisille ja kuninkaallisille. Hänen pitäisi vain työskennellä ahkerasti, niin hänen unelmansa voisivat käydä vihdoin toteen...

Iloinen viheltely herätti Julyn haaveistaan, ja hän pomppasi pystyyn, vain kohdatakseen paikallisen lehdenjakajan.

”Ai sinä olet se uusi asukas!” tyttö tervehti iloisesti ja July, hieman hämmentyneenä kiirehti kättelemään tulokasta. Ehkäpä sana mielipuolisesta tulokkaasta, joka tuhlasi kaiken rahansa jättimäiseen tonttiin levisi nopeasti.

Koska tyttö oli paikallinen, hän osaisi varmasti vastata Julyn kysymyksiin. Ensimmäiseksi hän päätti udella avoimista työpaikoista.
”Kyllä minusta modernintaiteen museo etsi apulaista. Muistaakseni myös joku paikallisista ravintoloista taisi etsiä tiskaajaa...” tyttö muisteli.

Aivan kuten tyttö oli lupaillutkin, lehden mukaan paikallinen pikaruokala etsi itselleen halpaa työvoimaa tiskaajiksi. July, joka kaikessa köyhyydessään tarvisti rahaa, päätti soittaa mainoksessa olleeseen numeroon. Tätähän voisi käyttää ponnahduslautana parempiin ammatteihin ravintola-alalla.

Iltapäivällä ovikello yllättäen pärähti soimaan. Muutamat naapurit olivat innostuneet toivottamaan uuden (mielipuoliseen) asukkaan tervetulleeksi, ja July oli kiitollinen kaikesta seurasti, mitä sai. Hän halusi tutustua niin moneen henkilöön kun vain pystyi, jotta pystyisi asettautumaan nopeasti aloilleen.

Eräs blondi komistus naapureiden joukossa kiinnitti Julyn huomion. Hän tunsi olonsa hieman ujoksi, sillä ei ollut ikinä ollut kauhean paljon tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta hän päätti kaikesta huolimatta yrittää onneaan.

”Vai että sinä olet se uusi tyttö”, mies sanoi ja jatkoi sitten hymyillen, ”Miten sinä päädyit tänne muuttamaan?”
”Se on pitkä tarina”, July sanoi hieman asiaa kartellen, mutta päätyi muutaman lisäkysymyksen jälkeen paljastamaan pääpiirteiset syynsä.

”Ainiin”, July sanoi sitten hölmistyneenä. ”Minä olen July Rawley”, hän esittäytyi hetken juttutuokion jälkeen.
”Minua kutsutaan vain Pongiksi täällä. Älä kysy, pitkä tarina”, mies sanoi ja virnisti.

Pong, huvittavasta nimestä huolimatta, tuntui olevan juuri oikeanlaista seuraa Julylle. Mies oli viihdyttävä, ja hänen kanssaan oli helppo puhua. Julysta ei edes tuntunut kiusalliselta puhua syvällisiä, vaikka he olivat tavanneet vasta hetki sitten.
”Kiinnostaisiko sinua lähteä vaikka lasillisille?” Pong kysyi jonkin ajan päästä, saaden Julyn punastumaan.
”Se olisi mukavaa”, July sopersi vastaukseksi.

P.U.R.E. oli taksikuskin sanojen mukaan keskustan menevin clubi, joten hetken neuvottelun jälkeen pariskunta päätti sen kelpaavan hyvin.

”Nähdään sisällä. Minun pitää käydä hoitamassa muutamia asioita nopeasti, mutta niissä ei pitäisi mennä kauaa.” July tunsi olonsa hylätyksi, mutta käveli kuitenkin sisään.

Ei mennyt kauaakaan, kun hän sai itselleen toista seuraa. Eräs punapäinen mies käveli Julyn luokse päättäväinen ilme kasvoillaan.

”Kiinnostaisiko neitiä tanssia?” hän kysyi silmää iskien, mutta July kehitti itselleen nopeasti tekosyyn.
”Ei kiitos, minä.. olen..tuota.. DJ täällä”, hän sanoi silmiään räpsyttäen ja pakeni kipinkapin DJ kopin taakse.

Koppi oli hänen onnekseen vapaana juuri sillähetkellä, joten July otti ohjat käteensä. Hän tunsi olonsa noloksi ja kokemattomaksi, mutta DJ:n leikkiminen tuntui paremmalta vaihtoehdolta, kuin jonkun tuntemattoman miehen ahdistelemaksi joutuminen.

Lisäksi DJ:nä ollessaan hän tienasi jonkinverran rahaa. Lisäksi levyjen vaihto ja mixaaminen oli hauskaa puuhaa, vaikkei July kokemuksellaan voinut kehuakkaan.

Muutaman tunnin päästä July sai vihdoin livahdettua ulos tanssisalista ylös katolle. Hän ei ollut nähnyt Pongia aikoihin, joten hän mietti jo, oliko toinen jättänyt hänet yksin clubille.

Tutut kasvot kuitenkin tervehtivät häntä poreammeella.
”Luulin ettet ikinä pääsisi tänne saakka!” July sanoi ja ujuttautui toisen seuraan lämpimään veteen.
”Minä olen ollut täällä odottamassa”, Pong vastasi yksinkertaisesti.

Tunnit vierivät kuin minuutit. July katseli miestä hieman hämillään, kunnes sai kerättyä tarpeeksi rohkeutta kysyäkseen:

”Mistä nimi Pong oikein tulee?”
Pong nauroi raikuvasti, ”Valitettavasti siinä tarinassa ei ole mitään jännittävää. Minä vain sanon niin, jotta saisin ihmisten kiinnostuksen puolelleni”, mies virnisti. ”Siihen tarinaan ei kuulu muuta kuin Pingis sekä erään turnauksen voitto lukiossa. Siitä saakka kukaan ei ole edes kutsunut minua muulla nimellä, kuin Pong.”

Pian kello näytti jo aamuyötä, ja Julyn täytyi suunnata kotiin. Hänellä olisi ensimmäinen työpäivä huomenna.
”Et sitten ikinä tarjonnut minulle sitä drinkkiä”, July totesi.
”Se oli tarkoituksenikin. Nyt minulla on tekosyy kutsua sinut ulos toistamiseenkin”, Pong vastasi.

Hyvien öiden toivotusten jälkeen, Pong veti Julyn lähelleen ja antoi hänelle elämänsä ensimmäisen suudelman.

Kotiin päästyään Julyn pää oli yhä pilvissä. Hänen piti jopa nipistää itseään poskesta, jotta hän oli varma, ettei ollut uneksinut koko juttua.

Kun hän oli vihdoin saanut nukahdettua, puhelimen pirinä herätti hänet. Jotenkin kummasti se punapää clubilta oli saanut hänen numeronsa! Herra päättäväisenä kutsui Julyn jatkoille, mutta tyttö kieltäytyi kohteliaasti.
”Seuraavalla kerralla et pääse niin helpolla!” mies sanoi vielä ennen puhelun lopettamista. Tämän jälkeen July päätti vaihtaa numeronsa, kunhan vaan mahdollista. Hän ei sentään halunnut itselleen vainoajia heti ensimmäisinä päivinään uudella paikkakunnalla!

Seuraavana aamuna tuttu viheltely herätti Julyn kauneusuniltaan. Hän ryntäsi ulos pelkässä pyjamassaan.
”Minun pitää kiittää sinua siitä työvinkistä, soitin siihen ravintolaan, jonka mainitsit ja sain sen paikan! Kiitos paljon”, July hehkutti, ja sai postelijoonitytön hymyilemään säteilevästi.
”Pikku juttu”, tyttö vastasi ja kättään heilauttaen jatkoi töitään.

Iltapäivällä likainen kimppakyyti kaarsi Julyn pihaan. Hieman jännittyneenä hän astui sisään autoon.

”Ai, sinä olet se uusi tyttö!” kuski sanoi hymyillen.
”Tervetuloa yritykseen. Olen varma, että ensimmäinen päiväsi menee hyvin”, hän vielä jatkoi nähdessään Julyn hermostuneen katseen.

Muutaman päivän päästä July oli jo saanut kaapattua itselleen ylennyksen. Vapaa päivinään ja joskus työpäivien jälkeenkin, hän kutsui Pongin vierailulle. Parin suhde oli leimahtanut liekkeihin, eikä July meinannut millään uskoa tapahtunutta todeksi. Vastahan hän oli aloittanut uuden elämänsä kaupungissa ja nyt hänellä oli jo poikaystäväkin!

Heidän päivänsä olivat yksinkertaisia. He joko söivät voileipiä ja juttelivat niitä näitä, tai sitten he ajoivat taksilla läheiseen kahvilaan ja viettivät iltapäivän kirjoja luellen ja kahvia kitaten. Pong sai tylsimmänkin päivän vaikuttamaan jännittävältä.

Eräänä päivänä July kuitenkin muisti lupauksen, jonka Pong oli tehnyt ensimmäisenä päivänä, kun he olivat tavanneet.
”Olet minulle vieläkin drinkin auki. Mistä tämä johtuu!?” July tivasi, mutta nauroi sitten, ”Myönnä pois. Olet köyhä. SIITÄ se johtuu, eikö vaan?”
”Minä sinulle köyhät näytän. Nyt sinun pitää lähteä kanssani vähintään illalliselle”, Pong vastasi, ja kaivoi samantien kännykän taskustaan, ja näppäili taksiaseman numeron.

Hetkessä keltainen taksi oli kurvannut talon eteen.
”Minne me olemme oikein menossa?” July nauroi, mutta Pong ei antanut minkäänlaista vinkkiä päämäärästään.

Muutaman minuutin päästä he olivat ajaneet aivan keskustan sydämeen, erääseen heinostoravintolaan, jonka nimi oli 125 Café. July henkäisi ihastuksesta.
”Täälläkö me aiomme syödä?” hän kysyi äimistyneenä, ja seurasi mykistyneenä Pongia, joka johdatti heidät erääseen pöydistä.

Illallinen oli kuin unelma. Julyn oli pakko myöntää itselleen, hän oli korviaan myöten rakastumassa tähän blondiin komistukseen.

”Meidän pitäisi jättää laskumme maksamatta. Katsotaan, mitä nämä yliopiston käyneet hienohelmat sitten sanovat!” July kuiskasi Pongin korvaan, joka myöntyi hymyillen. Se, mitä July ei tiennyt oli se, että Pong oli jo maksanut koko huvista etukäteen. Mutta Julyn lapsekkaan innostuksen nähtyään tämä ei raaskinut pilata toisen iloa.

”Jos sinulla ei vielä ole kauhea kiire kotiin, olisi erän paikka, jossa tahtoisin käydä”, Pong sanoi mysteerisesti, samaan aikaan, kun taksi pysähtyi erään ostosaukion eteen.

Hän oli halunnut ikuistaa heidän treffinsä valokuvalla, mutta sillä, mitä valokuvauskopin sisällä loppujenlopuksi tapahtui, ei ollut mitään tekemistä valokuvauksen kanssa.
Pian ilta oli jo muuttunut yöksi, joten Julyn piti vastahakoisesti sanoa joutuvansa lähtemään kotiin.
”Minulla oli ihana ilta”, July sanoi ja suuteli Pongia hyvästiksi.

Seuraavana päivänä July leijui pilvissä. Kaikki tuntui vihdoin loksahtaneen paikoilleen. Kunhan hän vain saisi lisää ylennyksiä töistä, jotta saisi laajennettua poloista mökkeröään, elämä olisi täydellistä.

Puhelimen pirinä havahdutti hänet aatteistaan. Julyn sydän hyppäsi kurkkuun, kun hän kuuli Pongin linjan toisessa päässä.
”Kiinnostaisiko sinua tulla visiitille?” July kysyi, ja oli pakahtua onnesta, kun Pongin vastaus oli myönteinen.

Oli hyvä, ettei July miltein syönyt toista, kun tämä saapui paikalle.
”Mukava vastaanotto”, mies hymähti, mikä sai Julyn nauramaan heleästi.

”Minä vain tahtoin kiittää eilisestä. Se oli elämäni paras ilta”, July selitti ja hymyili sädehtivästi.
”Niinkö?” Pong kysyi hieman mietteliäänä. ”Se on hyvä kuulla, sillä minä olen miettinyt...”

”...josko sinä haluaisit tulla vaimokseni”, hän sanoi, polvistuen vielä hieman aamukasteen peittämälle nurmikolle.

”KYLLÄ!” oli kaikki, mitä Julyn onnistui suustaan päästämään. Hän ihaili jättimäistä timanttia, joka koristi hopeista sormusta. Se oli varmasti omaisuuksien arvoinen. Hän ei pystynyt uskomaan tapahtunutta. Hän oli kihloissa. KIHLOISSA. Maailman ihanimmalle miehelle.

July hyppäsi Pongin kaulaan.
”Kai sinä muutat nyt luokseni asumaan?” hän kysyi vielä, mikä sai miehen nauramaan lempeästi.
”Jos sinä niin tahdot”, Pong vastasi myöntävästi.

Pong oli rikkaampi, kuin oli antanut Julyn ymmärtää. Naiselle oli tullut kokonaan yllätyksenä se kaikki tavara määrä, jota mies oli tuonut mukanaan. Kaiken tämän lisäksi Pong oli palkannut erään rakennusarkkitehdin laajentamaan ja suunnittelemaan heidän yhteistä kotiaan. Julyn säälittävän pieni mökki ei ollut tarpeeksi tilava heille kahdelle, saati oli sitten ollut pelkälle Julylle itselleen.